Keputin Vuoden valinta

24.2.2026

Keski-Pohjanmaan Urheilun Tukijat ry:n (=Keput) ensimmäisen Vuoden valinta -palkinnon saajaksi valittiin pitkäaikainen taustahenkilö Kokkolan Veikoista: Leila Niinikoski. Palkinto luovutettiin Keski-Pohjanmaan Urheilgaalassa. Palkinnon luovuttivat Keputin puheenjohtaja Helinä Marjamaa yhdessä varapuheenjohtaja Lea Kippo-Kovasimen kanssa. 

Leila Niinikoski palkitaan poikkeuksellisen pitkästä ja vaikuttavasta työstään Keski-Pohjanmaan urheilun hyväksi. Hänen toimintansa on ulottunut yli neljän vuosikymmenen ajalle, ja sen vaikutukset näkyvät sekä seuratoiminnassa, alueellisessa liikuntakentässä että valtakunnallisessa hiihtourheilussa.

Leila aloitti urheilun luottamustehtävissä vuonna 1980, liittyessään Kokkolan Veikkojen hiihtojaostoon. Jo kaksi vuotta myöhemmin, 1982, hänet valittiin seuran johtokuntaan, jossa hän toimi aktiivisesti ja määrätietoisesti seuratoiminnan kehittämiseksi.

1980‑luvun alussa Leila laajensi toimintaansa myös maakunnalliselle tasolle ja nousi mukaan Keski-Pohjanmaan piirin hiihtotoimintaan, jossa hänen panoksensa oli keskeinen alueellisen hiihtourheilun kehittämisessä ja tapahtumien järjestämisessä.

Leila teki historiaa 1980‑luvun puolivälissä, kun hänestä tuli Suomen Hiihtoliiton liittovaltuuston ensimmäinen nainen. Tässä merkittävässä valtakunnallisessa luottamustehtävässä hän toimi aina vuoden 2000 loppuun asti, edustaen rohkeasti ja asiantuntevasti Keski-Pohjanmaata sekä avaten tietä naisille hiihtoliikkeen johdossa.

Kokkolan Veikkojen sisällä Leila toimi pitkään seuran kantavana voimana, toimien puheenjohtajana ja sihteerinä vuosina 1991–2006. Hänen aikanaan seura vahvistui, toiminta vakiintui ja varsinkin hiihtourheilua vietiin eteenpäin suurella sydämellä.

Leila Niinikoski on esimerkki sitoutuneesta ja pitkäjänteisestä toimijasta, jonka työ on jättänyt pysyvän jäljen Keski-Pohjanmaan urheiluun. Hänen panoksensa on ollut korvaamaton, ja hänen esimerkkinsä inspiroi tulevia sukupolvia.